Uutisia
09.12.2011
Koulutus lastensuojelulaista 26.1.2012 Turussa Turun AMK:n tiloissa Ruiskatu 8
20.10.2011
Työhyvinvointikysely
17.11.2010
Kehittyvät HR ratkaisut
04.11.2010
360 arviointi
04.11.2010
Räätälöidyt koulutukset - Koulutusta meidän tavallamme - Eron huomaat kyllä
04.11.2010
Seuraavat koulutukset
 

Jaakon kertomus

Työpaikallani oli käynnissä suuri rakennemuutos pari kuukautta sitten. Työryhmässäni on paljon hyviä tyyppejä, mutta jotkut heistä vastustivat itsepintaisesti muutoksia ja pitivät tiukasti kiinni vanhentuneista tavoistaan. Esimiehenä olen kuitenkin vastuussa siitä, että saavutamme meille asetetut tavoitteet. Tuntui välillä siltä, että asioita tehdään vain tavan vuoksi, eikä mitään oikeastaan saada aikaiseksi.

Olihan työryhmässäni hyviäkin puolia, olimme esimerkiksi tehneet oman tiimin työllä merkittäviä sopimuksia. Tuntui silti siltä, että tämä porukka pystyisi niin paljon parempaankin, jos vain saisimme selvitettyä keskinäiset ristiriidat ja jaettua tehtäviä fiksummin...
 
...Keskustelin työkaverini Riitan kanssa työryhmämme tilanteesta, ja hän tuntui olevan samoilla linjoilla kanssani. Saimme muutaman muunkin tukijan ajatuksillemme. Yhdessä ehdotimme esimiehellemme, että pyytäisimme Coach Masterseja apuun. Esimiehemme oli iloisesti yllättynyt aloitteestamme. Valmennuksen jälkeen olemme tiimin kanssa tehneet parempia tuloksia kuin koko viime vuonna yhteensä! Kaiken lisäksi nykyään näkee töissä paljon enemmän hymyileviä kasvoja kuin mutrusuita.




 

Powered by Smart Kotisivutyökalu®